Integraatio- ja kumppanuusvastaava

Remote Full-time
Etsimme nyt Fennoalle uuteen kaupalliseen rooliin dynaamista ja proaktiivista integraatio- ja kumppanuusvastaavaa ylläpitämään ja kehittämään integraatiokumppaniverkostoa.
Rooli on olennainen osa Fennoan ekosysteemistrategiaa ja yhdistää kumppanuusjohtamisen, liiketoiminnan kehittämisen sekä myynnillisen ja markkinoinnillisen yhteistyön.
Mistä tehtävässä on kyse? 🔍
Roolin keskeinen tavoite on kasvattaa Fennoan integraatioverkoston kautta syntyvää liikevaihtoa sekä nykyisistä kumppanuuksista, että rakentamalla uusia liiketoimintaa tukevia kumppanuuksia.
Ensimmäisenä tehtävänäsi on kartoittaa nykyisten integraatiokumppaneiden tilanne, luoda ja ylläpitää suhteita, tunnistaa uusia mahdollisuuksia kumppanuuksien syventymiselle sekä määritellä niiden pohjalta tavoitteita ja seurantaa kumppanikohtaiselle kehitykselle.
Myöhemmin kartoitat lisäksi markkinaa, tunnistat uusia potentiaalisia integraatiokumppaneita, avaat keskusteluyhteyksiä ja viet lopulta kumppanuusneuvotteluita kohti kannattavaa yhteistyötä.
Tässä roolissa lähimmät kollegasi ovat Integraatiopäällikkömme Niina sekä Kumppanuuspäällikkömme Janne. Esihenkilönäsi ja tukenasi toimii kaupallinen johtajamme Okko. Lisäksi teet tiivistä yhteistyötä markkinointi- ja myyntitiimien kanssa mm. erilaisten webinaarien, kampanjoiden ja muun näkyvyyden suunnittelussa ja liidien kysynnän kasvattamiseksi sekä toimit linkkinä kumppaneiden ja Fennoan myynnin, markkinoinnin ja tuotekehityksen välillä.
Integraatio- ja kumppanuusvastaava on avainroolissa varmistamassa, että Fennoan integraatioverkosto ei ole pelkästään tekninen lisä, vaan vahva liikevaihdon, asiakasarvon ja kasvun ajuri. Onnistuminen näkyy suoraan lisääntyneenä kysyntänä, parempana asiakaskokemuksena ja kasvavana kumppaniekosyysteeminä.
Millaisia taitoja ja osaamista arvostamme?
Tehtävässä menestyminen edellyttää aiempaa kokemusta kumppanuuksien, integraatioiden tai ekosysteemien kaupallisesta kehittämisestä (esim. SaaS-, ohjelmisto- tai taloushallintoympäristössä) sekä selkeää liiketoiminta- ja tulosvastuullista ajattelua. Sinulla on vahvat neuvottelu- ja sidosryhmätyötaidot ja omaat kykyä viedä useita kokonaisuuksia rinnakkain ja itsenäisesti maaliin. Tehtävä on ennen kaikkea kaupallinen, joten teknistä osaamista emme edellytä. Kuitenkin kiinnostus ohjelmistoihin ja teknisiin rajapintoihin liiketoiminnan näkökulmasta tukee tehtävässä menestymistä.
Palkkaus tehtävässä sijoittuu noin 3800 - 4200€/kk haarukkaan kokemuksesi huomioiden. Kerrothan hakemuksessasi palkkatoiveesi.
Miksi Fennoa?
Fennoa on täysin etäorganisaatio, joten meillä voit työskennellä mistä päin Suomea tahansa. Tarjoamme kotitoimistollesi kaiken tarvittavan sähköpöydästä langattomiin kuulokkeisiin ja maksamme myös kodin internet-yhteytesi, jotta työskentely olisi mahdollisimman sujuvaa missä tahansa oletkin.
Vaikka emme pyöri yhdessä toimistolla, ovat yhteisöllisyys ja tiimihenki meille tärkeitä. Järjestämme säännöllisiä tapaamisia kasvotusten sekä lähityöviikkoja kahdesti vuodessa mielenkiintoisissa kohteissa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Näissä päästään paitsi tekemään yhdessä töitä, myös nauttimaan hyvästä seurasta ja yhteisistä hetkistä. Viime keväänä pääsimme nauttimaan Espanjan lämmöstä ja marraskuussa tapasimme lähityöviikon merkeissä Tallinnassa.
Meillä panostetaan työn ja vapaa-ajan tasapainoon sekä työssä viihtymiseen ja pidämme myös huolta työhyvinvoinnista monin tavoin. Saat käyttöösi kattavat työterveyspalvelut, Epassin Flex –edut sekä Auntien -palvelut henkisen hyvinvoinnin tueksi. Caps-Henkilöstöetujemme kautta pääset myös hyödyntämään erilaisia tarjouksia vapaa-ajallasi. Meillä kerrytät myös lomapäiviä heti työsuhteesi alusta alkaen 2,5 päivää kuukaudessa.
Fennoa tarjoaa vakaan ja kehittyvän työpaikan, jossa onnistumisista ja hyvästä työstä palkitaan - meillä jokainen työntekijä on osa tulospalkkaukseen perustuvaa bonusjärjestelmää.
Tule meille työkaveriksi!💚
Mikäli tehtävänkuvaus osui ja upposi, lähetä hakemuksesi ja CV:si alla olevan painikkeen kautta viimeistään 7.6.2026 mennessä.
Rekryprosessin aikana pääset vastaamaan videohaastatteluun HR-asiantuntijamme Maijun opastuksella sekä tapaamaan kaupallisen johtajamme Okon. Finaalivaiheessa pääset mahdollisesti tapaamaan myös tulevia kollegoitasi.
Aloitamme videohaastattelut jo hakuaikana ja varsinaiset haastattelut viikoilla 24-25. Päätöksen valinnasta pyrimme tekemään kesäkuun aikana. Aloitus tehtävässä voidaan sopia tilanteesi mukaan elo-syyskuulle.
Jäikö jokin mietityttämään?🤔
Lisätietoja rekryprosessista saat Maiju Heleniukselta, p. 050 320 2103.

Apply To This Job
Apply Now →

Similar Jobs

Experienced Registered Behavior Technician for In-Home ABA Therapy - Atlanta, GA

Remote

Immediate Hiring: Experienced Registered Behavioral Technician (RBT) for Clinic-Based ABA Therapy Services

Remote

Experienced Registered Behavioral Technician (RBT) - ABA Therapy for Children with Autism Spectrum Disorder

Remote

Experienced Registered Nurse - Telehealth: Providing Remote Care Coordination and Patient Support

Remote

Experienced Substitute Teacher for Riverside County Schools - Join Scoot Education's Innovative Team

Remote

Experienced Substitute Teacher for San Bernardino County - Flexible Schedules & Competitive Pay

Remote

Experienced School Year Instructional Coach for High-Dosage Tutoring Programs in Edgewater Park, NJ

Remote

Experienced School Year Tutor for K-8 Students in Math and Literacy - Mickleton, NJ

Remote

Experienced Secondary Social Studies Teacher for Kansas - Flexible Hybrid Remote Arrangement

Remote

USPS Office Helper

Remote

Client Partner/ Mid-Market /Agency/ Acquisitions/

Remote

Financial Economist ID-2673 – Amazon Store

Remote

Business Analyst / PMO - Aladdin Migration

Remote

Personal Assistant

Remote

Regional Quality & Benchmarking Specialist, RME...

Remote

**Experienced Entry-Level Remote Data Entry Operator – Part-Time Opportunity with arenaflex**

Remote

Home Ownership Customer Coordinator

Remote

Senior Manager, SOC 2

Remote

Southwest Airlines Remote Customer Experience Specialist - Work from Home Opportunity with Competitive Pay

Remote

Remote Virtual Assistant Jobs(Work From Home) ? No experience ? Part Time

Remote
← Back